Neurosonic

Rentouttaa & palauttaa

Neurosonic vaikuttaa kehollisiin rentoutumisen ja palautumisen mekanismeihin. Kiireen ja stressin aiheuttamaa kuormitusta on vaikea laukaista jo valmiiksi ruuhkaisen mielen kautta. Neurosonicin teknologia auttaa ensin kehoa palautumaan stressiperäisistä oireista, jolloin myös ajatusten on mahdollista rauhoittua nopeammin.

Värähtely auttaa palautumaan

Neurosonic lähettää kehoon erittäin matalataajuista värähtelyä. Teknologia edistää kehon luonnollisia korjaavia ominaisuuksia erityisesti unen laadun ja tehon kautta.

Neurosonic ohjaa mekaanisesti meditaation kaltaiseen tilaan. Värähtelyllä vaikutetaan suoraan autonomiseen hermostoon, jolloin mielen ei tarvitse työskennellä rentoutuakseen. Hermoston mekanismit aktivoituvat ja stressiperäiset oireet, kuten ahdistus, unihäiriöt ja kipu lievittyvät. Ennaltaehkäisevä vaikutus pitää sinusta huolta joka päivä.

Eri tehoalueilla saadaan aikaan erilaisia vaikutuksia. Värähtely auttaa urheilijaa tai työssä stressaantunutta palautumaan nopeammin ja aktivoivilla ohjelmilla herätellään kehoa tuleviin suorituksiin nostamalla vireystilaa.

Menetelmä sopii kaikenikäisille ja on turvallinen käyttää. Esimerkiksi sydämentahdistimet, kipustimulaattorit tai metalliset keinonivelet eivät estä Neurosonicin käyttöä. Lisätietoa mahdollisista vasta-aiheista löydät Neurosonicin nettisivuilta FAQ-osiosta.

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä:

myynti@sport-techglobal.fi

Tilaa Neurosonic-divaani
Tilaa Neurosonic-mobiilipatja